torstai 13. joulukuuta 2012

Raksusyöppö

Tikru on aina ollut hulluna kuivamuonaan (tuttavallisemmin raksuihin). Sille ei voinut jättää kuppiin isoa kukkurallista päivän ajaksi, koska kaikki meni alas jo ennen kuin kumpikaan meistä oli ehtinyt ulko-ovea sulkea.

Tikrulle on kastraation jälkeen tarjottu Royal Caninin Kitten Sterilised raksuja, jotka kelpasivat aluksi ihan hyvin, niin hyvin, että menimme ostamaan niitä ison säkillisen. Herra päätti kuitenkin alkaa nirsoilemaan, eikä kohta kelvannut muu kuin märkämuona.

Uuden tulokkaan varalle ostimme Maine Coon Kittenia ja päätimme sitten laittaa niitä vähän Tikrullekin.  Raksut näyttävät ihan kaakaomuroilta. Johtuneekohan tästä, mutta Tikru on täysin seonnut kyseisiin raksuihin.

"Kuulinko rapinaa?"

Aamulla sitten laitoin taas päiväksi raksuja kuppiin. Kitten Sterilised. Innokkaana Tikru tuijotti vieressä, ei vielä ilmeisesti hajusta osannut päätellä mitään. 

"Mitä ihmettä..?"

Lopputulema oli se, että pienen nuuhkaisun ja peittämisyritysten jälkeen, herra kääntyi ja tassutteli tiehensä. Nyt siis pohdinnassa, että mitä merkkiä sitä seuraavaksi kokeilisi.

"Joo, antaapa olla."

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saanko suositella raksuja: Applaws, Power of Nature (=ihan paras), Acana ja Orijen on sisällöiltään ehdottomasti parhaita kissan naksuja. Royal Canin on sisältöönsä nähden todella ylihintaista. Itseasiassa muutaman Royal Caninin raksulaadun sisältö voisi olla marketin raksuhyllyn kamaa. Eläinkaupat ja eläinlääkärit tietenkin aina suosittelee joko RC:tä tai Hillsiä, koska saavat niistä hyvin proviikoita. Oikeasti eivät kuitenkaan todellakaan sisällöllisesti parhaita.

-heisi

Maria kirjoitti...

Aijaa, kiitos! Pitää seuraavalla kauppareissulla ostaa jotain noista kokeeksi. Tikru tykkää kyllä kaikesta mikä rouskuu hampaissa :D