lauantai 19. tammikuuta 2013

Mutta mitä tapahtui jouluna

Pitkän hiljaisuuden jälkeen palaamme taas Tikrun ja Bondin elämään. Jouluruoat on syöty ja seuraukset kärsitty, mutta haluan kuitenkin palata hetkeksi jouluun muutaman kuvan ja videon merkeissä. 

Joulu oli ensimmäinen molemmille kisuille ja kyllähän siinä riitti ihmettelemistä. Pelkäsimme aluksi, ettemme saa kissoja tottumaan toisiinsa jouluun mennessä, mutta huoli osoittautui turhaksi.


Joulukuusi herätti suurta kiinnostusta, eikä kuusiparasta ollut enää oikein mitään jäljellä joulun jälkeen. Tikrun ja Bondin suurinta huvia oli nimittäin juosta ympäri asuntoa jahdaten toisiaan ja tietysti reitin piti kulkea kuusen alta. Muutaman kerran myös kuusenvalot tarttuivat mukaan. Myös koristepallojen käppäily oli hauskaa. Yhtenä päivänä Tikru taas oli päättänyt muuttaa sisustusta ja kuusen koristenauha löytyi lattialta. 

Lahjaksi pojat saivat uuden lelun ja ruokaa. Uusi aktivointilelu miellytti erityisesti Bondia. Tikru on nykyään ihmeen aikuismainen eikä alun innostuksen jälkeen enää lähtenyt mukaan koko höpötykseen.

Joulu meni muuten ihan rauhallisesti. Suurinta iloa tuotti se, että pojat tulevat hyvin toimeen. Niiden juoksemista on mukava katsella. Hellyyttävintä on kun Bond puskee Tikrua ja Tikru innostuu putsaamaan Bondia.

Näin on siis joulu käsitelty (lyhyesti ja ytimekkäästi). Loppuun kuitenkin vielä vieraileva tähti Osku sekä video.


Ei kommentteja: