perjantai 12. heinäkuuta 2013

Arvosteluseteli

Arviointitilanteessa tuomari täyttää arvostelusetelin, johon jaotellaan erilaisia ulkonäköä ja luonnetta koskevia asioita. Seuraavissa kuvissa Tikrun lauantaita koskeva seteli:




Valmiiksi täytettynä ovat siis kilpailunumero, kissan EMS-koodi, luokka, sukupuoli sekä ikä. Arvosteltavat piirteet ovat seuraavat: tyyppi, pää, silmät, korvat, turkki, häntä, kunto ja yleisvaikutelma. Loppuun kirjoitetaan arvostelutulos. En ala tässä erittelemään eri tuomareiden kirjoituksia koska ne näkyvät aika selvästi kuvissa.

Satu Hämäläinen kirjoitti Tikrusta näin:




Erityisen paljon meitä huvitti seuraava kohta:


Meillekin on käynyt selväksi, että kyseessä on hyvin tiukkaluonteinen ja kovaääninen bengali. Tästä ei käy ilmi onko tiukkaluonteisuus ja kovaäänisyys hyvä vai huono asia, mutta voisin olettaa, että näyttelytilanteessa ne eivät ole kovinkaan toivottavia piirteitä.

Bondista kirjoitettiin tällaista:




Jos joku meitä viisaampi ja tarkkanäköisempi saa Bondin arvostelusetelistä jotain selvää, niin voi kertoa myös meille, että mitä meidän pienestä raggiksestamme oikein sanotaan. Olettaisin, että vain hyvää, mutta onhan positiivisestakin palautteesta mukava saada tietää.

Näiden seteleiden avulla saimme lunastaa kissoille ruusukkeet. Teippasimme sinisen kartongin vitriinin takaseinään ja kiinnitimme ruusukkeet siihen. Optimistisesti aloitimme vasemmasta reunasta olettaen, että ruusukkeita tulee vielä lisääkin.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vilken fin bedömning dina katter fått på utställningen :-)
Fina bilder du tagit.

Maria kirjoitti...

Tack :) Vi ska nu åka på vår andra utställning så det känns pirrigt!